Kajaanin elokuvakerhon syksy 2023

19.09. Mia Hansen-Löve: KAUNIS AAMU

(Ranska, UK, Saksa 2022 / 112 min.) Pääosissa: Léa Seydoux, Pascal Greggory, Melvil Poupaud

Muistatte varmasti Mia Hansen-Löven elokuvan, jossa elokuvaajapariskunta etsi itseään ja taiteensa ydintä saarelta, jolla Ingmar Bergman aikoinaan vaikutti. Tuo leffa oli kovasti omaelämäkerrallinen, ja niin on myös Kaunis aamu, joka kertoo pienen tarinan naisesta, joka hoitaa muistisairauteen kuolevaa isäänsä, ja tuntuu menettävän muutkin miehet elämästään. Vaikka Kauniin aamun tarina on surullinen, tapa, jolla Hansen-Löve sen esittää, on yllättävän kepeä ja kaunis, ja Léa Seydoux sen pääosassa käsittämättömän upea.

Linkki: Imdb, Episodi

 

26.09. Francois Ozon: PETER VON KANT

(Ranska 2022 / 85 min.) Pääosissa: Denis Ménochet, Isabelle Adjani, Khalil Ben Gharbia, Hanna Schygulla

Jos olette tunnistavinanne jo Francois Ozonin elokuvan nimessä jotakin tuttua, olette täysin oikeassa. Peter von Kant on uusintaversio Rainer Werner Fassbinderin 1970-luvulla ohjaamasta elokuvasta Petra von Kantin katkerat kyyneleet sillä erolla vain, että siinä, missä Fassbinderin teoksessa kolmiodraaman päähenkilöt olivat naisia, tässä he ovat miehiä. Tarina on siis suurin piirtein sama, mutta miehitys on eri lukuun ottamatta sitä, että Fassbinderin leffan katkeraa kyynelehtijää esittänyt Hanna Schygulla on nyt mukana ikäisekseen sopivasti Peter von Kantin äitinä.

Linkki: Imdb, Episodi

 

10.10. Laura Poitras: ALL THE BEAUTY AND THE BLOODSHED

(USA 2022 / 122 min.) Pääosissa: Nan Goldin, David Velasco, Megan Kepler

Syksyn dokumentin paikalla nähdään ajankohtaistakin ajankohtaisempi elokuva All the Beauty and the Bloodshed. Se on Laura Poitrasin vimmainen puheenvuoro amerikkalaisia opioideillaan myrkyttänyttä Saclerin perhettä vastaan. Saclerithan ovat se porukka, joka teki miljardeja kehittämällään muka vaarattomalla OxyContin-nimisellä lääkkeellä.

Erityisen koskettavaksi dokumentin tekee se, että sen päähenkilö on valokuvataiteilija Nan Goldin, joka itsekin oli pahasti opioidiriippuvainen, mutta onnistui ponnistelemaan itsensä aineesta irti.

Linkki: Imdb, Episodi

 

24.10. Lukas Dhont: CLOSE

(Belgia, Hollanti, Ranska 2023 / 104 min.) Pääosissa: Eden Dambrine, Gustav De Waele, Émilie Dequenne

Cannes´ssa Grand Prixin vuonna 2022 voittanut belgialaisen Lukas Dhontin ohjaus Close kertoo kahden kolmetoistavuotiaan ystävyksen tarinan. Pojat, Léo ja Rémi ovat niin läheisiä toisilleen, että luokkatoverit puuttuvat asiaan ja onnistuvat kuin onnistuvatkin rikkomaan öitään yhteisessä vuoteessa nukkuvien kaverusten välit.

Léo kestää eron paremmin kuin Rémi. Äärimmäisen surullinen tarina päätyy kuitenkin katarsikseen ja kaiken tapahtuneen hyvittävään halaukseen.

Linkki: Imdb, Episodi

 

07.11. Tarik Saleh: SALALIITTO KAIROSSA

(Ruotsi, Ranska, Suomi 2022 / 119 min.) Pääosissa: Tawfeek Barhom, Fares Fares, Mohammad Bakri, Makram J. Khoury, Shervan Haji

Myös Tarik Salehin ohjaama Salaliitto Kairossa on palkittu Cannes´ssa, nimittäin käsikirjoituksestaan. Leffan nimi on vähän vanhanaikainen, mutta minkäpä sille voi, kun kyse on poliittisesta trilleristä, joka sijoittuu kairolaiseen uskonkeskukseen, jonka johtaja kuolee. Hänen tilalleen on tarjolla monenlaisia ihmisiä. Ruotsalais-egyptiläisellä Salehilla on vankka ote aiheeseensa, ja koska hän tuntee niin Kairon kuin juonittelevat uskonoppineet, Salaliitto Kairossa pitää katsojansa tehokkaasti näpeissään viimeisiin kuviinsa asti.

Linkki: Imdb, Episodi

 

21.11. Fritz Lang: M – KAUPUNKI ETSII MURHAAJAA

(Saksa 1931 / 117 min.) Pääosissa: Peter Lorre, Inge Landgut, Ellen Widman, Otto Wernicke, Theodor Loos, Theo Lingen

Syksyn klassikko on Fritz Langin vuonna 1931 ohjaama rikostrilleri ja poliittinen puheenvuoro M – kaupunki etsii murhaajaa. Erityisen mielenkiintoinen se on siksikin, että Suomessa se kiellettiin aluksi kokonaan ja myöhemmin sitä sai esittää rankasti leikattuna. Kokonaisena se pääsi meikäläisille valkokankaille vasta vuonna 1967. Tarina on yksinkertainen: suurkaupungin elämää sotkee tyttölapsia murhaava mies. Kun poliisi ei tunnu saavan mitään aikaan, kaupungin rikollinen alamaailma ryhtyy itse etsimään murhaajaa ennen kuin joka paikkaan tunkeva poliisi sotkee rikollisliigojen bisnekset. Samasta ilmiöstähän todistaa muuten tv-sarja Babylon Berlinin neljäs tuotantokausi.

Linkki: Imdb, ELKE Orion, Leffatykki

 

28.11. Hirokazu Kore-eda: PIKKU TÄHTI

(Etelä-Korea 2022 / 129 min.) Pääosissa: Song Kang-ho, Ji-eun Lee, Dong-won Gang, Seung-soo Im

Hirokazu Kore-eda on perin uskollinen itselleen ja tavalleen nähdä maailmaa elokuvakameran läpi. Jo varastelevasta perheestä kertonut Shoplifters – perhesalaisuuksia kertoi, kenen puolella Kore-eda on. Tällä kertaa hän käsittelee maailmaa ja sen epätasa-arvoisuutta ja muita kummallisuuksia tarinalla, jonka keskipisteenä on teiniäidin hylkäämä vastasyntynyt. Song Kang-ho sai omasta suorituksestaan parhaan miespääosan palkinnon Cannes´ssa, eikä turhaan saanutkaan. Vauvan myyminen ei nimittäin ole aivan niin yksinkertaista, kuin mies kavereineen aluksi luulee.

Linkki: Imdb, Film-o-holic

 

12.12. Alejandro Loyaza Grisi: UTAMA

(Bolivia, Espanja 2022 / 87 min) Pääosissa: José Calcina, Luisa Quispe, Candelaria Quispe, Placide Ali

Alejandro Loyaza Grisin ohjaama Utama vie katsojansa maailmaan, johon ei ehkä muuten milloinkaan eksyisi, Bolivian kauniille, mutta äärimmäisen karulle ylätasangolle, jossa asuu iäkäs ketsua-pariskunta keskellä kouriintuntuvaa ilmastokriisiä. Äärimmäisen kauniit kuvat korostavat tarinan vakavuutta. Ilmastokriisi ei ole jossakin tulevassa tai asteen kymmenyksen lämpenemisen päässä, vaan täällä ja nyt. Ihan joka puolella maapalloa, ei vain Bolivian ylängöllä.

Linkki: Imdb, Film-o-holic

 

Näytännöt BioRex Kajaanissa tiistaisin alkaen klo 18:00. Jäsenkortit 45 € (op. 30 €). Korttien myynti ennakkoon BioRexissä tiistaina 12.9. ja keskiviikkona 13.9. klo 17-19 ja ennen esityksiä ovelta.

Maksu maksukortilla, e-passilla tai käteisellä. Esityksiin ei myydä kertalippuja. Elokuvien ikäraja on K-16.

 Oikeudet ohjelman muutoksiin pidätetään.