Kajaanin elokuvakerhon kevät 2024

 

23.1. Matt Johnson: BLACKBERRY

(Kanada, 2023 / 119 min.) Näyttelijät: Jay Baruchel, Glenn Howerton, Matt Johnson.

Osataan sitä töpeksiä suurenmoisia bisneksiä muuallakin kuin Suomessa. Siitä todistaa uunituore, Matt Johnsonin ohjaama elokuva kanadalaisen matkapuhelinyhtiön Blackberryn noususta ja tuhosta. Blackberry oli se kännykkä, joka kilpaili Nokian kanssa myös elokuva- ja televisionäkyvyydestä, mutta niinhän siinä kävi, etteivät nörttien vahasiivet kestäneetkään iPhonen tulista kilpailua. Viihdyttävää tekniikkahistoriaa joka tapauksessa.

Linkki: Imdb, Episodi, ELKE

 

6.2. Katja Gaurilof: JE´VIDA

(Suomi, 2023 / 99 min.) Näyttelijät: Agafia Niemenmaa, Heidi Juliana Gauriloff, Sanna-Kaisa Palo, Seidi Haarla.

Kai on oikein puhua, että tämän Katja Gauriloffin ohjaaman, maailman ensimmäisen koltansaamenkielisen elokuvan kotimaa on Suomi, mutta kun ajattelee, miten Suomi on Lapin alkuperäisasukkaita kohdellut, niin vähän tuo kotimaa nikottaa. Ja sorrostahan Gauriloffin kaunis ja surullinen elokuvakin kertoo, yhden koltansaamelaisen naisen kolmessa eri ajassa kokemien tapahtumien kautta. Je´vida on fiktiota, mutta perustuu Gauriloffin ja hänen sukunsa naisten kokemuksiin.

Linkki: Imdb, Film-o-Holic

 

20.02. Park Chan-wook: DECISION TO LEAVE

(Etelä-Korea, 2022 / 139 min.) Näyttelijät: Tang Wei, Park Hae-il, Lee Jung-hyun, Go Kyung-Pyo

Jos korealaismestari Park Chan-wookin uusin ohjaus Decision to leave tuo mieleesi Alfred Hitchcockin Vertigon, niin eipä ihme, sillä tässäkin rikoselokuvassa liikutaan korkealla, nimittäin vuorilla, joilla tapahtuu kiipeilyonnettomuus, jota poliisi alkaa tutkia. Poliisi ihastuu tietysti tuoreeseen, nuoreen leskeen, joka on mitä ilmeisimmin törmännyt elämässään kuolemaan myös aiemmin. Park pokkasi tästä parhaan ohjaajan pystin Cannes´ssa, eikä ihme.

Linkki: Imdb, Film-o-Holic

 

27.02. Veljko Vidak: CINEMA LAIKA

(Ranska, Suomi, 2023 / 81 min.) Näyttelijä: Aki Kaurismäki

 Veljko Vidak on niin kova Aki Kaurismäki -fani, että kun hän kuuli, kuinka suomalaisohjaaja aikoi rakentaa elokuvateatteri Cinéma Laikan Karkkilaan, hän pakkasi oman kameransa mukaansa ja suuntasi kohti Suomea.

Kevään dokumenttipaikalla nähdään nyt Vidakin näkemys Kaurismäestä ja tämän rakennusprojektista. Leffassa kuullaan tietysti useita Kaurismäen kollegoita. Mitään kaurismäkeläistä pläjäystä katsojan on turha odottaa. Tämä on dokumentti Kaurismäestä ja sellaisena se pitää myös katsoa.

Linkki: Imdb, Film-o-Holic, ELKE

 

12.03. Christian Mungiu: R.M.N. -KYLMÄ TALVI

(Romania, 2022 / 127 min.) Näyttelijät: Marin Grigore, Judith State, Marina Barladeanu.

Romanialainen Christian Mungiu on sitä mieltä, että kun kerran elokuvia tehdään, tehdään sitten kerralla sellaisia, jotka tuntuvat katsojissaan ja pitkään. R.M.N. – Kylmä talvi on juuri sellainen leffa, raa’an terävä, syvälle uppoava ja katsojansa haastava. Nyt ollaan romanialaisessa kaupungissa, johon Saksassa työskennellyt ja pomoaan turpaan vetänyt mies joutuu palaamaan. Miehen kotikaupunki on aina ollut monikansallinen ja varsin suvaitsevainen, mutta sitten alkaa tapahtua kummia, kun kaupungin tehtaaseen, johon kukaan paikallinen ei tahdo jalallaan astua, työntyy töihin srilankalaisia. Niin se R.M.N. Se tarkoittaa magneettikuvausta, joka tehdään tarinan sankarin isälle.

Linkki: Imdb, Film-o-Holic

 

26.03. Saim Sadiq: JOYLAND

(Pakistan, 2022 / 127 min.) Näyttelijät: Ali Junejo, Rasti Farooq, Alina Khan, Sarwat Gilani.

Pakistanilaisessa suurkaupungissa Lahoressa elämä on vähän erilaista kuin näillä meidän korkeuksillamme. Siellä mies on edelleen sukunsa pää ja maailman napa, eikä hänen päähänpinttymiään pidä kyseenalaistaa. Sen kokee myös Haider (Ali Junejo), jota kokonainen perhe pitää paitsi vätyksenä, myös kainuulaisittain ilmaistuna tuhkamunana.

Kun mies vielä työllistyy tanssijaksi klubille, jossa rakastuu transnaiseen, Haiderin elämä muuttuu entistä mutkikkaammaksi. Ja naisen asema, sellainen poikien synnyttämiseen tarkoitettu, se on lopulta siellä jossakin.

Linkki: Imdb, Episodi

 

09.04. Gina Gammel & Riley Keough: WAR PONY

(USA ,2023 / 115 min.) Näyttelijät: Jojo Bapteise Whiting, Ladainian Crazy Thunder.

 

Jos joku ei ole koskaan sattunut huomaamaan, niin Amerikan Yhdysvalloissa on edelleen ihmisiä, jotka on asutettu reservaatteihin. Tällaisesta, sioux-kansan jälkeläisille varatusta elämästä Gina Gammel ja Riley Keough ovat ohjanneet viiltävän koskettavan elokuvan War Pony. Reservaatin todellisuutta katsotaan kahden eri-ikäisen miehen ja pojan, 23-vuotiaan Billin (Jojo Bapteiste Whiting) ja 12-vuotiaan Mathon (Ladainian Crazy Thunder) näkökulmista. Kaksikon elämä on täynnä huumekauppaa ja köyhyyttä, riistoa, mutta myös hitunen iloa. Lienee turhaa edes sanoa, että näyttelijät kuuluvat itsekin sioux-kansaan.

Linkki: Imdb, Episodi, ELKE

 

23.04. Francois Truffaut: VARASTETTUJA SUUDELMIA

(Ranska, 1968 / 91 min.) Näyttelijät: Jean-Pierre Léaud, Claude Jade, Delphine Seyring.

Harva elokuvantekijä on seurannut leffoissaan samaa henkilöä ja tämän kehitystä peräti viiden ohjauksen ajan, mutta Francois Truffaut on. Hänen Antoine Doinelinsa (Jean-Pierre Léaud) esiintyi ensimmäisen kerran 13-vuotiaana 400 kepposessa. Varastetuissa suudelmissa, sarjan kolmannessa osassa, Doinel on aikuinen mies ja päässyt juuri armeijasta. Kevään klassikkopaikalla nähtävässä, kepeästi rullaavassa, Ranskan suurten opiskelijamellakoiden vuotena valmistuneessa leffassa Doinel ei ole oikein missään kotonaan, eikä edes yhteen muuttaminen kirjeenvaihtotoverista rakastetuksi muuttuvan nuoren naisen, Christinen (Claude Jade) tunnu lopulta oikealta.

Linkki: Imdb, ELKE

 

Näytännöt BioRex Kajaanissa tiistaisin alkaen klo 18:00. Jäsenkortit 45 € (op. 30 €). Korttien myynti ennakkoon BioRexissä keskiviikkona 10.1. ja torstaina 11.1. klo 17-19 ja ennen esityksiä ovelta.

Maksu maksukortilla, e-passilla tai käteisellä. Esityksiin ei myydä kertalippuja. Elokuvien ikäraja on K-16.

 Oikeudet ohjelman muutoksiin pidätetään.

___________________________________________________________________________________

 

26.4. Erikoisnäytös Barokki Soi -festivaalilla

Sally Potter: ORLANDO

Perjantai 26.4.2024 KLO 18:00 (Bio Rex, Sali 2)

Pääsyliput: 10 € ovelta tai ennakkoon Kajaani Info / Lippu.fi

Yhteistyössä: Barokki Soi, Kaukametsä ja Kajaanin elokuvakerho

 

Sally Potter: ORLANDO (UK, Venäjä, Italia, Ranska, Alankomaat, 1993 / 89 min./ Ikäraja K7) Pääosissa: Tilda Swinton, Billy Zane.

Tämänkertaisen Kajaanin elokuvakerhon Barokki soi -erikoisnäytöselokuvan laadun takaavat kolme naista ja yksi sukupuoltaan vaihtava olento. Elokuva on Sally Potterin ohjaama Orlando (1992), joka perustuu Virginia Woolfin samannimiseen romaaniin vuodelta 1928. Leffan sankarina nähdään Tilda Swinton.

Vaikka Woolfin romaani on kohta satavuotias, suomeksi se saatiin vasta vuonna 1984 Kirsti Simonsuuren suomentamana. Kirjailija piti romaaniaan kevyenä, mutta lukijan ei kannata pettyä ennen kuin tutustuu teokseen. Kirjaa on luettu paitsi kuvauksena Woolfin ystävästä Vita Sackville-Westistä, myös tutkielmana, kuinkas muuten, sukupuolesta ja naiskirjailijoiden asemasta.

Orlando on tarina nuoresta aatelismiehestä, joka, vaikka elää viidellä vuosisadalla 1500 -luvulta 1900 -luvun alkuun, vanhenee vain 36-vuotiaaksi. Kaiken lisäksi Orlando muuttuu elämänsä aikana naiseksi. Noiden vuosisatojen saatossa Orlando paitsi, että kokee metamorfoosin, haluaa tulla kirjailijaksi, kunhan vain löytää minuutensa. Woolfia tuntevat voivat ajatella, että kirjoja kirjoittaessa se voi jopa onnistua.

Elokuva on hyvinkin uskollinen lähtöteokselle. Potter itse pitää Orlandoa tarinana rakkauden etsimisestä ja ironisesta tanssista halki Englannin historian. Helsingin Sanomien edesmennyt elokuvakriitikko Mikael Fränti kehui Orlandoa paitsi upeaksi, myös Sally Potterin ensimmäiseksi suuren yleisön elokuvaksi ihmisen ikuisesta kaipuusta ja toivosta.

Orlando tuotettiin englantilaisella, myös venäläisellä, italialaisella, ranskalaisella ja hollantilaisella rahalla. Venäläisen Len-filmin mukaan tulo takasi sen, että elokuvan kuvasi ohjaaja Elem Klimovin luottokuvaaja Aleksei Rodionov. Rodionov oli juuri se elokuvaaja, joka vastasi Klimovin vuoden 1985 suurmenestyksen Tule ja katso filmaamisesta. Siksipä Orlandokaan ei rakennu pelkästään englantilaisen Downton Abbey -estetiikan varaan.                              (teksti: Seppo Turunen)

Linkki: ELKE, Imdb